sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Blogi seisoksissa

HEI!


Jälleen uusi ihana kevät koittanut... välillä sadetta, aurinkoa ja sateenkaarikin on näyttäytynyt moneen kertaan. Sieltä se kesä tulee!!! Uudet tuulet puhaltelevat myös elämässäni...


Tänne en ole saanut laitettua aikoihin mitään, lähinnä siksi, että järjestelmäkameramme tsuumi on ollut poikki marraskuusta asti, eikä olla saatu hankittua uutta. En siis ole pystynyt kuvaamaan tuotoksiani... Osittain siksi, että liian teoriapainoitteiset opinnot ovat vieneet kaiken aikani. Onneksi ne ovat kohta ohi ja pääsen taas nauttimaan luovasta tekemisestä...!


Elämässä on tapahtumassa monenlaisia muutoksia, jotka tulevat vaikuttamaan tähän bloggailuuni, joka on ollut hyvin verkkaista koko blogini olemassaolon ajan... :( Tarkoitukseni on laittaa uusi blogi heti, kun saamme mieheni kanssa kameran taas kuntoon... Uusi blogini tulee olemaan hieman laajemmasta kulmasta elämää tarkasteleva, toki korut tulevat pysymään myös mukana edelleen.


Laitankin nyt vanhan kuvan tämänhetkisistä lempi korviksistani. Olen ostanut nämä ihanat puiset mollukkahelmet kohta neljän vuoden takaiselta Etelä-Amerikan matkaltamme Brasiliasta tai Argentiinasta, muistaakseni Argentiinasta. Sieltä ostettuja upeita helmiä on vieläkin vähän jäljellä... ikävä kyllä ne loppuvat kohta... Olen käyttänyt näitä korvakoruja tänä keväänä paljon. En raaskinut myydä niitä, vaan pidin itsellä :) Tulen käyttämään näitä kesälläkin! Ihanaa kesä tulee ihan kohta tänne pohjolan perukoillekin!

keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Kolibri lennähti pohjoisen paukkupakkasiin...




Löysin joskus marraskuussa kirpputorilta korun, jossa oli mm. puinen kolibri ja "meloniviipaleita" ... :D koru oli kyllä hauska sellaisenaankin, mutta purin sen ja tein meloneista korvakorut ja kolibrista kaulakorun... oikein pirtsakka kaulakoru näin talven pimeyttä piristämään.

tiistai 14. joulukuuta 2010

Lasia...





Tässä on jotakin kesän ja syksyn lasikurssisatoa....minun onnistumisprosentti lasitöissä ei ole vielä kovinkaan korkea, mutta aina kun jotain ihanaa saa aikaiseksi tulee kovin hyvä mieli. Kierrätys lasista haluaisin oppia tekemään enemmänkin koruja ja muuta.... kevät puolella taas lisää opiskelua... Ylin koru on tehty kierrätyslasista...vanhasta ikkunalasista... Alimassa jutussa on lasimaalaustekniikalla tehtyä maalausta lasin sisään ja päälle...kokeilu...

Avaimenperäkoruja



Tein tällaisia avaimenperäkoruja, jotka ovat käteviä esimerkiksi töissä, kun avainnipun saa pois lukosta. Korut ovat unikkikkeja ja niissä on käytetty kierrätettyjä helmiä ja nappeja.
Tällä kertaa kuvat on kamalan huonoja, kun parempi kamera meni rikki...tippui maahan ja tsuumi katkesi...

maanantai 22. marraskuuta 2010

www-sivut

Nyt minulla on vihdoinkin omat netti-sivut!!! :)

tiistai 2. marraskuuta 2010

Ihana päivä

Olin lauantaina Torniossa Aineen taidemuseossa Ihana päivä -tapahtumassa. Oli pakko laittaa tämä flyer tänne, kun se oli niin ihana! :) Muitakin tapahtumia on nyt joulun alla tulossa, ilmoitan niistä vähän myöhemmin.